OPETUS JA KOULUTUS

Luomus antaa opetusta neljässä eri tiedekunnassa, erityisesti bio- ja ympäristötieteellisen sekä maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kandi- ja maisteriohjelmissa. Luomuksen asiantuntijat keskittyvät lajiston sekä sen esiintymisen ja kehityshistorian tutkimuksen opettamiseen. Lisäksi luonnontieteiden yksikkö opettaa geologiaa ja ajoitusmenetelmien hyödyntämistä menneisyyden tutkimisessa. Viime vuosina Luomuksessa on panostettu opetukseen ja koulutukseen, mutta vuonna 2020 henkilötyövuosina lasketut opetusmäärät laskivat, kun koronaepidemian vuoksi osa kursseista jouduttiin kokonaan perumaan.

Opetuksen ja koulutuksen uutena painotuksena on kehittää digitaalisia opetusmateriaaleja. Lajinimistön ja -kuvien osalta integroidaan Suomen Lajitietokeskuksen tietojärjestelmiin. Luomus vastaa myös konservaattoreiden oppisopimuskoulutuksesta Suomessa.

Luomuksen tuottama Suomen hyönteiset – lahkojen tunnistusopas ilmestyi vuonna 2020. Opas on apuna kelle tahansa luonnosta ja hyönteisistä kiinnostuneelle ja soveltuu materiaaliksi opetukseen. Opettajat voivat käyttää opasta esimerkiksi yläkoulun eliökokoelman koostamisen tukena. Avoimesti saatavilla oleva, maksuton teos helpottaa tutustumista Suomen lajirikkaimpaan eliöryhmään.

Luomuksen kasvitieteelliset puutarhat palvelevat sekä yliopisto-opetusta että toisen ja kolmannen asteen puutarha-alan opiskelijoita, joilla on mahdollisuus suorittaa työssäoppimisjaksoja puutarhoilla. Myös Luonnontieteellisen museon näyttelyitä aiotaan hyödyntää aiempaa enemmän yliopistollisen opetuksen alustoina. Lisäksi Luomuksen eri yksiköissä työskentelee vuosittain useita matkailualan, biologian, museologian ja viestinnän harjoittelijoita sekä peruskouluasteen työelämään tutustujia (TET).

Luomuksen tutkijat ohjaavat opinnäytetöitä, joita tehdään erityisesti Helsingin yliopistoon, mutta myös muihin korkeakouluihin. Vuonna 2019 ja 2020 valmistui yhteensä kahdeksan Luomuksen henkilökunnan ohjauksessa ollutta väitöskirjatyötä ja 12 maisterintutkielmaa (Taulukko 12). Lisäksi Luomuksen tutkimusinfrastruktuuri ja henkilökunta tukevat vuosittain merkittävää määrää yliopiston opintojaksoja.

Luomus vastaa konservaattoreiden oppisopimuskoulutuksesta Suomessa. Kuva: Salla Mehtälä/Luomus

Lue myös