TUTKIMUS NYT

Luomus tekee työtä luonnon monimuotoisuuden selvittämiseksi ja sen häviämisen pysäyttämiseksi. Luomuksen tutkimuksen ydintä on luonnon monimuotoisuuden ja sen kehityshistorian analysointi Suomessa ja maailmalla.

Luomuksen tutkijat selvittävät eliöryhmien reaktioita nykyiseen muuttuvaan ilmastoon sekä niiden sopeutumista menneisiin muutoksiin yhteistyössä muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa. Keskiössä ovat myös eri eliöryhmien sopeutuminen ihmisen aiheuttamiin elinympäristön muutoksiin. Esimerkiksi useissa vuoden 2019 ja 2020 lintututkimuksissa on havaittu kuinka Suomen linnusto on muuttunut ilmastonmuutokseen vaikutuksesta ja kärsinyt maankäytön muutoksista. Luomuksen Ajoituslaboratorio pureutuu menetelmillään menneisyyden ilmastoon ja nykyisen ilmastonmuutoksen hillintään ja vaikutuksiin.

UUSIA LAJEJA

Ustyurtia zygophyllivora, tieteelle uutena kuvattu perhoslaji, joka ei kuulunut mihinkään entuudestaan tunnettuun heimoon.


Kuva: Pavel Gorbunov

Maailman arviolta lähes 9 miljoonasta lajista tunnetaan alle 2 miljoonaa. Useimmat uudet lajit eivät kuitenkaan löydy sademetsän kätköistä, vaan museoiden kokoelmista. Uudet lajit eivät siis aina ole löytämättä, vaan esimerkiksi tutkimuksen edistyessä aiemmin yhdeksi lajiksi määritettyjen näytteiden ymmärretäänkin edustavan kahta lajia. Vuosina 2019–2020 Luomuksen tutkijat selvittivät useiden eliöryhmien evoluutiohistoriaa ja kuvasivat 171 uutta lajia (Taulukko 10) ja useita uusia ylempiä taksoneita, sukuja ja jopa yhden uuden heimon.

UUDET TUTKIMUSHANKKEET

Luomuksessa toimii tutkimus- ja opetusohjausryhmä, jonka tehtävänä on kehittää tutkimustoimintaa pitkäjänteisesti koko laitoksen näkökulmasta. Vuosina 2019–2020 Luomuksessa alkoi lukuisia uusia tutkimushankkeita. Tässä niistä muutama esimerkki:

Lue myös