Ilmastonmuutos ajaa talvehtivia vesilintuja kohti pohjoista – tärkeiden lintualueiden suojelu avainasemassa kantojen turvaamiseksi

Pitkäaikaisseurantoihin perustuva Euroopan laajuinen tutkimus osoittaa, että talvien leudontuessa vesilinnut talvehtivat yhä pohjoisempana ja niitä talvehtii eniten suojelluilla, kansainvälisesti tärkeillä lintualueilla.

6.5.2020

 ”Suojelualueet auttamat vesilintuja sopeutumaan ilmastonmuutokseen, mutta eri maiden suojelutilanteissa on suuria eroja. Esimerkiksi Suomessa monet tärkeät talvehtimisalueet ovat vailla lainturvaa”, tutkija Aleksi Lehikoinen Luomuksesta ja julkaisun yksi kirjoittajista kertoi. Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että tärkeiden lintualueiden suojelu avainasemassa kantojen turvaamiksesi.